Historiaa
Neea on urheillut Cheerleadingin parissa 2012-2020.
Cheerleadingin valmentamisen Neea on aloittanut 2016 vuonna ja vielä tänäkin päivänä valmentaa lajia.
Neea on valmentanut menestyksekkäästi kaiken ikäisiä ja tasoisia cheerleadereita niin kilpa kuin harraste tasolla. Kokemusta löytyy siis mikroista, mineistä, erityisryhmistä, junnuista, sennuista, klassikoista sekä ryhmästunteista. Neealla on kokemusta 1-6 leveleistä ja kokee olevansa vahvimmillaan kolmos levelillä. Lähes jokaisessa joukkueessa Neea on toiminut päävalmentajana. Hän on myös opettanut ja ohjannut erilaisia liikuntatunteja. Neea on vastannut myös vuosia koko seuran akrobatia harjoitteluista joten akrobatia on yksi hänen vahvimmista osaamisalueistaan. Neea on toiminut seuratyössä myös luottamustehtävissä kuten hallituksen jäsenenä ja valmennuspäällikkönä sekä hänet on palkittu vuoden valmentajana. Neea on ollut nyt reilu kaksi vuotta liikunta-alalla yrittäjänä ja pitänyt paljon myös cheerleading leirejä ja valmennuksia. Tällä hetkellä hän tarjoaa vakituisesti myös cheerleading leirivalmennuksia ja pitää säännöllisesti cheerleading workshoppeja uusille harrastajille. Vakituista joukkuetta Neea ei tällä hetkellä ole kiireiden vuoksi pystynyt ottamaan, mutta viimeisimpänä valmensi Lv 4 aikuisten joukkuetta. Tällä hetkellä Neea kouluttaa myös suomen Cheerleading liitolla.
Koulutustaustaa
Neea on kouluttautunut mm ammattivalmentajaksi kiitettävin arvosanoin ja käynyt useita Suomen cheerleading liiton ja Suomen voimisteluliiton koulutuksia ja suorittanut myös cheerleading liiton VK1 kokonaisuuden. Hän on opiskellut myös mm trainer4you:n koulutuksia kuten psyykkistä valmennusta ja palutumista. Lisäksi mm, Lions quest liikuntaseurakoulutuksen, liikuntaneuvojaksi, liikunnan ja ryhmäliikunnan ohjaamista sekä useita ulkopuolisia valmentajakoulutuksia sekä kursseja. Toukokuussa 2024 Neea valmistui sertifioiduksi ravintovalmentajaksi. Syksyllä 2024 hän valmistuu sertifioiduksi personal traineriksi. Näiden jälkeen ajatuksena Neealla olisi hakeutua tuomarikoulututukseen ainakin.